Faktatietoa
Yökastelu ei ole kenenkään syy
Muista, että sinä ja lapsesi ette ole yksin
Tähän voi olla vaikea uskoa, jos olet joutunut valvomaan puolet yöstä vaihtaen lakanoita lapsen sänkyyn. Yökastelu on kuitenkin paljon luultua yleisempää.
- Lähes 10 % kaikista 4-15-vuotiaista kärsii jossain vaiheessa yökastelusta.
- 70 % yökastelijoista kastelee sänkynsä vähintään kaksi kertaa viikossa.
- Useimmissa maissa 60 % yökastelijoista on alle 8-vuotiaita lapsia.
- 70 % lapsista pääsee eroon yökastelusta ennen 7 vuoden ikää.
- Noin 2 prosenttia 15-vuotiaista lapsista kärsii yökastelusta.
- Yökastelu on yleisempää pojilla kuin tytöillä.
- Yökastelu on toisinaan perinnöllistä.
Suhtaudu asiaan optimistisesti ja vakuuta lapsellesi, ettei hän ole yksin. Oma luottamuksesi lisää lapsen luottamusta. Koulussa monet muut lapset kärsivät samasta ongelmasta. Lapsesi tarvitsee ennen kaikkea tukea, luottamusta ja tietoa siitä, ettei hän ole yksin.